Kartta - Färsaaret

World  > Eurooppa > Färsaaret
Tiedosto (2,000 x 2,624 Pikseli,  File Size : 1.83 MB,  Tiedostomuoto : image/png)

200 x 262 Pikseli |  500 x 656 Pikseli |  1,000 x 1,312 Pikseli |  1,500 x 1,968 Pikseli |  2,000 x 2,624 Pikseli

Kartta - Informaatio
Färsaaret on Tanskalle kuuluva itsehallinnollinen saariryhmä pohjoisella Atlantin valtamerellä. Färsaarten kahdeksantoista saarta sijaitsevat suunnilleen Skotlannin, Norjan ja Islannin välissä. Niiden yhteispinta-ala on 1 396 neliökilometriä. Saaret ovat muodostuneet noin 55 miljoonaa vuotta sitten. Ne ovat vuoristoisia, ja niillä vallitsee arktinen meri-ilmasto. Kasvillisuus on pääasiassa matalaa, eikä puita ja pensaita ole paljonkaan. Rantakallioilla pesii noin kaksi miljoonaa paria merilintuja.

Saaret asutettiin todennäköisesti 300–500-luvulla, mutta viikingit liittivät ne Norjan yhteyteen 800-luvulla. Tanskan ja Norjan kruunut yhdistettiin 1380, ja saaret siirtyivät Tanskalle, kun Ruotsi-Norjan unioni korvasi 1814 Tanska-Norjan. Färsaarelaisten eli Färingien kansallistunne voimistui 1800-luvun lopulla, ja itsehallinnon saaret saivat lopulta 1948. Färsaaret jäivät kalastuspolitiikan takia Euroopan yhteisön ulkopuolelle, vaikka Tanska liittyi siihen vuonna 1973.

Färsaarten hallitsija on Tanskan monarkki. Lainsäädäntövalta on Färsaarten parlamentilla, mutta sen toimivaltaan eivät kuulu kuitenkaan ulko-, turvallisuus-, puolustus-, valuutta- ja rahapolitiikka. Kalastus on ollut saarten pääelinkeino 1920-luvulta lähtien, ja viennistä noin 85 prosenttia muodostuukin kalatuotteista. Saarten talous onkin sidoksissa kalastukseen, ja pitkän nousukauden jälkeen talous ajautui lamaan 1990-luvun alussa, kun kalansaaliit pienenivät ja kalan markkinahinta laski.

Färsaarilla asui vuoden 2013 alussa 48 197 ihmistä, joista noin 35 prosenttia pääkaupungissa Tórshavnissa. Pääosa asukkaista on skandinaavista ja anglosaksista alkuperää olevia, fääriä puhuvia färingejä. Monet asukkaista muuttavat opiskelemaan ulkomaille, sillä jatko-opiskelumahdollisuudet ovat muuten rajalliset. Vaikka saarilla on pitkät balladi- ja tanssiperinteet, moderni kirjallisuus ja taide kehittyivät vasta 1900-luvulla. Färsaarten kansallisurheilulaji on soutu, joka on osa saarten kulttuurihistoriaa.
Kartta - Tekijänoikeus
Creative Commons CC BY-SA 3.0 US  (Tekijä (tekijänoikeus) : Oona Raisanen)
Facebook
Kartta - Färsaaret
Kartta - Färsaaret - 2,000 x 2,624 Pikseli - 1.83 MB - Creative Commons CC BY-SA 3.0 US
2,000 x 2,624  Pikseli -  1.83 MB
Kartta - Färsaaret - 1,584 x 2,121 Pikseli - 370.17 KB - Creative Commons CC BY-SA 3.0 US
1,584 x 2,121  Pikseli -  370.17 KB
Kartta - Färsaaret - 1,398 x 1,333 Pikseli - 726.26 KB - Creative Commons CC BY-SA 3.0 US
1,398 x 1,333  Pikseli -  726.26 KB
Kartta - Färsaaret - 775 x 1,000 Pikseli - 107.43 KB - Creative Commons CC BY-SA 3.0 US
775 x 1,000  Pikseli -  107.43 KB