Kartta - Ruotsi

World  > Eurooppa > Ruotsi
Tiedosto (979 x 1,223 Pikseli,  File Size : 207.65 KB,  Tiedostomuoto : image/jpeg)

97 x 122 Pikseli |  244 x 305 Pikseli |  489 x 611 Pikseli |  734 x 917 Pikseli |  979 x 1,223 Pikseli

Kartta - Informaatio
Ruotsin kuningaskunta eli Ruotsi on perustuslaillinen monarkia Skandinaviassa Pohjois-Euroopassa. Sillä on yhteinen maaraja Suomen ja Norjan kanssa. Ruotsi on pohjoismainen teollisuusmaa ja Euroopan unionin jäsen ja kuuluu siten Euroopan rahaliittoon, mutta ei ole vielä edennyt EMU:n kolmanteen vaiheeseen. Maa on pinta-alaltaan (450 295 neliökilometriä) läntisen Euroopan kolmanneksi suurin valtio ja suurin Pohjoismaa. Ruotsissa on noin 9,5 miljoonaa asukasta, joten se on myös asukasluvultaan Pohjoismaista selvästi suurin. Maan pääkaupunki ja suurin kaupunki on Tukholma.

Ruotsin valtio muodostui keskiajalla ja se nousi suurvalta-asemaan Euroopassa 1600-luvulla. Maa kuitenkin menetti Skandinavian niemimaan ulkopuolelta valloittamansa alueet vähitellen 1700- ja 1800-luvuilla, lopulta Suomen vuonna 1809. 1800-luvun alkupuolelta lähtien Ruotsi on ollut puolueeton eikä se ole osallistunut Euroopassa käytyihin sotiin. Nykyisin maa on yksi maailman kehittyneimmistä ja rikkaimmista. Ruotsin väestötiheys on Euroopan unionin keskiarvon alapuolella, ja yli puolet maasta on metsää. Puutavara, vesivoima ja rautamalmi ovatkin Ruotsin talouden perustana, ja ruotsalaiset ovat perustaneet monia suuria yrityksiä, kuten Scania, Volvo, Vattenfall, Ericsson ja Skanska. Maalla on merkittävä kirjallinen perinne ja kansainvälisesti tunnettu musiikkiteollisuus, ja maan urheilijat ovat menestyneet sekä kesä- että talviurheilulajeissa.
Kartta - Tekijänoikeus
Public domain
Facebook
Kartta - Ruotsi
Kartta - Ruotsi - 3,000 x 5,777 Pikseli - 2.71 MB - Creative Commons CC BY-SA 3.0 US
3,000 x 5,777  Pikseli -  2.71 MB
Kartta - Ruotsi - 2,514 x 3,376 Pikseli - 3.07 MB - Public domain
2,514 x 3,376  Pikseli -  3.07 MB
Kartta - Ruotsi - 2,021 x 6,443 Pikseli - 2.21 MB - Public domain
2,021 x 6,443  Pikseli -  2.21 MB
Kartta - Ruotsi - 996 x 1,248 Pikseli - 262.73 KB - Public domain
996 x 1,248  Pikseli -  262.73 KB
Kartta - Ruotsi - 979 x 1,223 Pikseli - 207.65 KB - Public domain
979 x 1,223  Pikseli -  207.65 KB
Kartta - Ruotsi - 842 x 1,837 Pikseli - 540.8 KB - Creative Commons CC BY-SA 3.0 US
842 x 1,837  Pikseli -  540.8 KB
Kartta - Ruotsi - 842 x 1,837 Pikseli - 463.01 KB - Creative Commons CC BY-SA 3.0 US
842 x 1,837  Pikseli -  463.01 KB
Kartta - Ruotsi - 568 x 1,343 Pikseli - 400.8 KB - Public domain
568 x 1,343  Pikseli -  400.8 KB